Siirry suoraan sisältöön

Tottelevaisuuskoulutus on kaiken toiminnan perusta

KirKe järjestää arkitottelevaisuuskursseja eli pentukursseja ja perustottelevasiuuskursseja tukemaan koirakansalaisia sekä luomaan perustaitoja muiden koiraharrastuslajien aloittamiseen. Pentukursseja suositellaan käytäväksi ennen lajiharjoittelun aloittamista tai koiralla tulisi olla muuten hankitut vastaavat taidot. KirKessä voi saada valmennusta myös kilpatokoon, pk-tottikseen ja bh-kokeeseen.

Pentukursseille otetaan myös pieniä pentuja, joilla rokotukset on vasta aloitettu.

Pentu- ja perustottelevaisuuskurssit KirKessä

Järjestämme keväisin ja syksyisin muutamia arkitottelevaisuuskursseja eli pentukursseja ja perustottelevaisuuskursseja. Lisäksi pyrimme saamaan jatkokursseja sekä pennuille että aikuisille koirille. Koulutuksia pidetään KirKe-hallissa sekä hallin ulkokentällä.

Pentu- ja perustottelevaisuuskurssit koostuvat viidestä n. 45 minuutin treenikerrasta. Kurssilla harjoitellaan koiran palkkausta sekä erilaisia motivointikeinoja. Lisäksi kurssilla harjoitellaan koiran käsittelyä, kontaktia, luoksetuloa, hihnassa kulkemista sekä muita arjessa hyödyllisiä taitoja.

Kysyttävää tai kurssitoiveita? arkitottelevaisuus@kirke.fi

Kurssit 2026

Pentukurssi, Salla Innanen
2.3.2026 alkaen
KirKe-halli

Pentukurssin jatkokurssi, Salla Innanen
13.4.2026 alkaen
Ulkokenttä

Pentukurssi, Satu Keränen
14.4.2026 alkaen
KirKe-hallin pihalla

Pentukurssi, Tuula Andersson
7.5.2026 alkaen
Ulkokenttä

Pentukurssin jatkokurssi, Tuula Andersson
7.5.2026 alkaen
Ulkokenttä

Pentukurssi, Tuula Andersson
19.8-16.9.2026 klo 18-19
KirKen ulkokenttä

Pentujen jatkokurssi, Tuula Andersson
19.8-16.9.2026 klo 19-20
KirKen ulkokenttä

Arkitottelevaisuuskurssi, Salla Innanen
31.8-2.11.2026 klo 18.00-19.00
KirKe-halli, kenttä 1
(kurssilla on tilaa, kyselyt arkitottelevaisuus@kirke.fi)

Kurssit 2027

Seuraavat arkitottelevaisuus kurssit keväällä 2027

Toko

Toko on koiraurheilulaji, joka keskittyy koiran käyttäytymisen ja tottelevaisuuden kehittämiseen. Sen tarkoituksena on opettaa koiralle perustottelevaisuustaitoja ja vahvistaa koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä.

Toko sisältää erilaisia liikkeitä ja tehtäviä, joita koiran ja ohjaajan tulee suorittaa tietyssä järjestyksessä ja tietynlaisella suorituksella. Tyypillisiä tokoliikkeitä voivat olla esimerkiksi seuraaminen, istuminen, maahanmeno, luoksetulo, hyppyesteiden ylitys ja erilaiset sivulletulo-liikkeet.

Toko-koulutuksessa korostetaan positiivista vahvistamista, jossa koiraa palkitaan oikeasta käytöksestä. Tämä luo myönteisen ilmapiirin ja auttaa koiraa ymmärtämään, mitä siltä odotetaan. Toko on siis erinomainen tapa luoda vahva perusta koiran ja ohjaajan väliselle yhteistyölle ja varmistaa, että koira toimii turvallisesti ja luotettavasti erilaisissa tilanteissa.

Lisäksi toko voi olla myös kilpailulaji, jossa koirakot suorittavat tietyt liikkeet tuomarien arvioitavaksi. Kilpailuissa arvostellaan muun muassa liikkeiden suoritustapaa, tarkkuutta ja yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.

Toko on suosittu harrastus monien koiranomistajien keskuudessa, sillä se tarjoaa monipuolisen ja hyödyllisen tavan viettää aikaa koiran kanssa samalla kun vahvistetaan koiran koulutuksen perusteita.

Maarit Hellman on kouluttanut tokoa KirKellä useamman vuoden ja ajoittain paikkoja vapautuu myös seuran ulkopuolisille.

Kysyttävää treenaamisesta? kirke@kirke.fi

Tottelevaisuuskoulutuksen kautta luot parempaa suhdetta koiraasi.

Pk-tottis ja bh

KirKellä on mahdollista myös treenata pk-tottista ja kysynnän mukaan järjestetään viikkoryhmiä palveluskoiraroduille tai kaikille roduille bh-kokeista kiinnostuneille.

Bh-kokeesta Suomen Palveluskoiraliiton sivulla.

Kysyttävää treenaamisesta? kirke@kirke.fi