KirKe-hallissa Kirkkonummella,
Vuohimäentie 74
Lauantaina 24.5.2025 klo 11-14
Tule mukaan agilityn valmennuspäivään Kirke-hallille 24.5.2025. Valmentajana toimii Einari Pekkala, jolla on runsaasti agilitysaavutuksia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Treenien tavoitteena on tarjota agilityn nuorisoharrastajalle mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan tavoitteellisesti, mutta myös kannustaa nuoria aktiiviseen agilityn harrastamiseen.
Treenit ovat koko hallin treenit, joten junioriohjaajat pääsevät kokeilemaan ja treenaamaan isolla radalla kokeneen valmentajan valmennuksessa! Treenit on suunnattu kaikille 10 – 18 vuotiaille junioriohjaajille ja ne soveltuvat kaiken tasoisille koirakoille. Harjoitteet sovelletaan jokaiselle sopiviksi. Mukaan tarvitsee koiralle maistuvia nameja, mieluisan lelun, namialustan (esim. pakasterasian kansi) ja raikasta vettä.
Aluksi kokoonnutaan halliin ilman koiria juttelemaan treenin kulusta ja tutustutaan rataan. Hallissa on tarvittaessa häkkitilaa koirille.
Ryhmään mahtuu 5 koirakkoa ja ryhmiä on treenipäivän aikana kaksi eli yhteensä 10 osallistujaa otetaan mukaan. Lopulliset ryhmät jaetaan ilmoittautumisajan päätyttyä.
KirKe-halli on lämmittämätön ja kivituhkapohjainen. Hallissa on lämpimät wc-tilat ja juokseva vesi. Koirien tulee olla rokotettu Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaan.
Valmennuspäivän toteutumiseen Kirke on saanut tukea Suomen Agilityliitolta ja saman sisältöinen valmennuspäivä tullaa mahdollisesti toteuttamaan myös syksyllä 2025.
Valmennuspäivän omavastuuosa on 10€/koirakko. Osallistuaksesi päivään ei tarvitse olla Kirken jäsen. Peruutuksen johdosta paikan saa myydä eteenpäin.
Ilmoittautumisaika
pe 21.3.2025 klo 10:00 – su 4.5.2025 klo 23:59
Tervetuloa!
Kouluttajasta: Einari Pekkala
Olen Ylöjärveläinen rakennusinsinööri. Agilityn löysin alunperin vaimoni kautta ja sen jälkeen onkin tullut hypättyä aika syvälle erinäisiin vastuutehtäviin lajin parissa.Aloitin agilityn vuonna 2012 jackrussellinterrieri Hamun kanssa jonka jälkeen on tullut kisattua kaikissa viidessä kokoluokassa, omilla tai lainatuilla koirilla. Agilitytuomariksi valmistuin huhtikuussa 2023 ja oikeudet Games- ja Hoopers -lajimuotojen tuomarointiin hankin myöhemmin samana vuonna. Sitä myötä sain myös ratamestarin ja agilityn koetoimitsijan pätevyydet. Muita koulutuksia on käytynä mm. AVA1, Tiina kuusiston alkeiskurssikoulutukset, Kai Mattssonin luennot ja Tiiu Toijalan urheilukoiran fysiikkaluennot.Kouluttamaan aloitin TamSKin valmennusryhmässä 2013, jossa olen ollut mukana siitä lähtien. Viikkoryhmiä aloin kouluttamaan samaan aikaan ja nykyään koulutan TamSKilla mm. seuran nuoria lupauksia.
Einarilla on runsaasti agilitysaavutuksia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.